Hetskun Kenia

Ensimmäisinä päivinä Nairobissa ja uudessa kodissamme on tietysti jotain ihmeellistä, erikoista tai outoa ympärillä. Oivallamme uutta, haluamme ymmärtää. Ja haluamme jakaa niitä toisillemme (ja minä tänne blogiin). Voiko näitä pihan kukkia kerätä? Voidaanko me kasvattaa lisää passionhedelmäpuita? Muistaako joku mikä tuon vartijan nimi on? Mikä tuo eläin on? (Se oli valkohäntämagnusti.) Miksi tän reitittimen asetukset on tällaiset? Onko joku nähnyt telkkarin kaukosäädintä (tai sukkia, avainta tai koiria)? Kattokaa tätä paperikarttaa, mä ruksasin meille tutut paikat tähän! Meillä jokaisella pitäisi olla oma kuuntelija-katselijaihminen, joka ehtisi keskittyä hämmästellä kunkin omaa juttua. Nyt vain hölisemme toistemme päälle ja nyökyttelemme keskittymättä ollenkaan muiden havaintoihin. 

Yöllä kuulen lintujen laulua ja hälytyksiä. Myöhemmin käy ilmi, että ne hälytyksetkin olivat lintujen laulua. En koe olevani hälytystilassa, vaikka toki olen valmistautunut olemaan varuillani kun tuntuma ympäristöön on vielä heppoinen. Uudessa kodissamme tutkimme aiemmilta asukkailta jääneitä tavaroita. Papereita, kirjoja, hyttysmyrkkyä, kolikoita, nenäliinapaketteja, kyniä ja kaikkea sellaista mitä emme edes tunnista. Mihinköhän tämä avain käy? Entäs tää johto? Mikähän laite tämä on, kun painan nappia, valo syttyy, mutta mitä siitä tapahtuu? No, se käy ilmi joitakin minuutteja myöhemmin, kun vartijamme koputtaa oveen ja takana seisoo kaksi väkevämminkin varustautunutta vartijaa. "Madam, nämä kaksi erityisvartijaa haluaisi varmistaa että täällä on kaikki kunnossa, kun olette painaneet useamman kerran paniikkinappulaa."