Tuntuma puuttuu

Työmatkalla on paljon kaikenlaista nähtävää, kuultavaa, haistettavaa. Olisi maistettavaakin, jos uskaltaisi ostaa, sanoa taksikuskille että hiljennähän hiukan, avata ikkunaa, pyytää muutamaa keitettyä kanamunaa ja pilkottua hedelmiä (kuskin salliessa) matkaevääksi, kysyä myyjän puhelinnumeroa ja sitten maksaa mpesalla, joka on paikallinen mobilepay ja jonka kautta maksetaan ihan kaikki. En ole herkkävatsainen, mutta olen toistaiseksi pidättäytynyt kokeilemasta ihan kaikkea paikallista tarjontaa vaikka aamupala katukeittiössä erään toimistorakennuksen kulmalla on varmasti kerran syötävä. Mikko sen sijaan on päässyt jo useamman kerran syömään ugalia, kaalia ja papuja käsin samalta lautaselta pihapiirin työntekijöiden kanssa - ei ole vielä kuplinut.

En ole vielä saanut laajemmin tuntumaa siihen että mitä kaikkea voi olla ihan järkevää tehdä. 

Missä voi kävellä valoisaan aikaan? Alkuperehdytys kun oli, että kaikkialle mennään autolla. Ja kun ei ole julkista liikennettä, kaikkialle mennään omalla autolla tai taksilla. Tai siis onhan julkinen liikenne, toki, pikkubussit eli matatut liikennöivät tiuhaan tahtiin ja varmaan joku minunkin työmatkalle sopivalla reitillä. Se tuli kuitenkin turvabriiffissä selväksi, että niillä ei ole järkevää matkustaa. Keniassa kuolee liikenteessä noin 100 ihmistä viikossa, joten liikkumisessa on riskejä jo ennestäänkin, ei lisätä matkustamalla kymmenelle ihmiselle tarkoitetuilla  pikkubusseilla 20-25 muun matkustajan kanssa.

Tänään pääsin kokeneen kollegan kyydillä kotiin ja pohdin ääneen tätä tuntuman puutetta. Hän tarjosi kyydin lisäksi sitä vähän. Työpaikan nurkilla voi kävellä valoisaan aikaan. Se voi olla naiselle vähän rasittavampaa kuin miehellä, mutta toisaalta ulkomaalaisia liikkuu näillä kulmilla paljon eikä mzunguuteni* vuoksi välttämättä perään huudella (*mzungu, ulkomaalainen). Kännykkään ei voi puhua kävellessä. Tai toki voi, mutta voi olla että kännykkä jatkaa kohta matkaa mopon kyydissä jonkun toisen käsissä. Kävellessä pitää olla koko ajan melko valppaana, ja jos pitää vaikka suunta puhelimesta tarkistaa, pysähdytään seinän viereen niin ettei selän takaa kukaan yllätä ja sitten nopeasti puhelin esille ja takaisin jemmaan. 

Meidän kodin alueella voi onneksi kävellä myös pimeällä. Olemme jopa kävelleet alueen ulkopuolella olevasta lähiravintolasta kotiin pimeällä, matkaa noin 300 metriä. Kuulostaa naurettavalta, että menisi autolla jonnekin siksi, että olisi 300 metriä automatkaa. Mutta täällä sitä voi kokeneemmilta kysyä ja vastauksen saa pohdinnan jälkeen ilman naurua. 

Tänään oli pakko kysyä myös kyydin tarjonneelta kollegalta, että missä meidän toimisto oikeastaan on. (Olen tehnyt siellä töitä neljättä viikkoa). Kun sitä eilenkin multa vanhempainillassa kysyttiin, enkä oikein osannut sanoa. Voin sanoa osoitteen, mutta en usko että se olisi auttanut kysyjää yhtään. Ja sitten kun osoitteetkin ovat monesti outoja, takseja tilataan asuin- ja toimistorakennusten perusteella ja yritysten käyntiosoitteissakin usein kerrotaan miltä isommalta kadulta sinne mennään ja mikä iso maamerkki on lähellä. 

On tässä omaksuttavaa. Onneksi on kolmisen vuotta aikaa.